torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesän riemuja


Näin kesäaikaan yhteisöllisyys siirtynee virtuaalimaailmasta enemmän "oikeisiin" ihmiskontakteihin. Ihmiset tapaavat toisiaan toreilla ja turuilla, uimarannoilla, huvipuistoissa. Olen huomannut, että nykyään ihmiset helpommin jutustelevat myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Onko syynä se, että olemme kansainvälistyneet ja muuttaneet käyttäytymistämme kohteliaampaan suuntaan, vai voisiko yhteisöllisen median työkalujen lisääntynyt käyttö vaikuttaa meidän käyttäytymiseemme myös kodin ulkopuolella? Esimerkiksi Facebookin erilaisissa ryhmissä täysin toisilleen tuntemattomat saattavat käydä pitkääkin keskustelua jonkun aihepiirin ympärillä, eikä siitä ajatella, että mitähän tuokin oikein tahtoo. Toki erilaisilla keskustelupalstoilla tätä on tapahtunut jo kauan, mutta Facebook kuitenkin tuo ihmisen lähemmäs, koska siellä ei piilouduta nimimerkin taakse ja useimmat kuitenkin ovat laittaneet omat kasvonsakin esille.

Nykytekniikka mahdollistaa sen, ettei tarvitse istua kotona tietokoneen ääressä vaan yhteisöllistä mediaa voit käyttää älypuhelimella tai muulla kannettavalla välineellä vaikka mökin laiturilta. Valokuva peilityynestä järvestä auringonlaskun aikaan on näppärä välittää kavereille muutaman napin painalluksella.

Mitäs niillä maisemakuvilla yritysmaailmassa tehdään? Samaa ajatusta voi kuitenkin hyödyntää vaikkapa niin, että asiakkaat voivat lähettää kuvia yrityksen tuotteista käytössä. Pastakoneen ostaja voi laittaa kuvan tekemästään pastasta, ruohonleikkurin ostaja ennen ja jälkeen kuvat nurmikostaan tai sisustustavaran ostaja kuvan keksimästään käyttötarkoituksesta, mahdollisuuksia on valtavasti.

Mainospuheillahan voidaan luvata mitä vaan, mutta oikeat käyttökokemukset kertovat tuleville asiakkaille usein enemmän. Ostopäätöksen tueksi haetaan entistä enemmän tietoa ja käyttökokemuksia ja esimerkiksi tällainen asiakkaiden toteuttama kuvakampanja varmasti tuo ostamista miettivälle lisätietoa.

Heinäkuu menee pääsääntöisesti lomaillessa, mutta pari blogikirjoitusta vielä ilmestyy ennen ansaittua huilimistaukoa.

Niin ja kuvassa oleva pupujussikka päätti tulla meille kesälemmikiksi. Taaempana näkyvä pensas on oikein mukava piilopaikka ja ruokaakin siellä tuntuu olevan. Ja ollaan päästy sopimukseen, että penkissä olevat salaatit ovat ihmisille ei pupuille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti